Vierailu LYK:n tiedeluokalla

Rotaryveljiä pulpetissa.

Keskiviikkona 22. maaliskuuta klubimme vieraili Lauttasaaren yhteiskoulussa. Kohteena oli koulun tiedeluokka, jonka kanssa teemme yhteistyötä.

Seniorikansalaiset diginatiivien maailmassa

Keskiviikkona 1. maaliskuuta toivotamme tervetulleiksi kaksi tutkijaa: Pirjo Takanen-Körperichin ja Hely Westerholmin. Heidän otsikkonsa on: ”Seniorikansalaiset diginatiivien maailmassa”. Asiaa muun muassa ikäihmisten syrjäytymisuhasta digihärpäkkeiden hallitsemassa maailmassa.

Olli E Juvonen: Kaksi vuotta mentorina

Keskiviikkona 22. helmikuuta meille alustaa veljemme Olli E. Juvonen. Hänen otsikkonsa on: Kaksi vuotta mentorina. Eli kuten ennenkin, kiinnostavia keissejä yritysmaailmasta luvassa.

Avoin kokous, aiheena Lauttasaaren kaavoitus

Keskiviikkona 1. helmikuuta pidämme klubissamme avoimen kokouksen. Aiheena on Lauttasaaren kaavoitus, johon paneudutaan kolmen klubin oman asiantuntijan, Jukka Sirénin, Hannu Luotosen ja Seppo Rantasen johdolla. Mukaan on jo ilmoittautunut useita klubin ulkopuolisia tahoja.

Viestintäpäällikkö Kirsi Haru: Kaivosjätteet

Keskiviikkona 18. tammikuuta meille tulee alustamaan viestintäpäällikkö Kirsi Haru Luonnonsuojeluliitosta. Kaivannaisista odotetaan Suomen taloudelle piristystä mm. liikenteen sähköistymisen myötä. Harun aiheena on jäte, jota kaivoksista syntyy.