Suomen lähihistoria Mauno Koiviston näkökulmasta

HRV:t,

huomenna keskiviikkona kokouksessamme alustaa VTT Mikko Majander.
Hän on poliittisen historian dosentti Helsingin yliopistossa ja Kalevi Sorsa Säätiön toiminnanjohtaja.
Majander puhuu lähihistoriastamme Mauno Koiviston elämäntyön näkökulmasta.
Hän on myös MTV:n uutisten erikoislähetyksen studiovieraana torstaina kommentoimassa Koiviston hautajaisia.

Väestön terveyserot

HRV:t,

tervetuloa kokoukseemme keskiviikkona 17.5. klo 11.45.
Meille alustaa sosiaali- ja terveysalan asiantuntija Jukka Murto. Hänen aiheenaan ovat väestön terveyserot.
Murto valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2008. THL:n edeltäjän Kansanterveyslaitoksen tutkimusapulaiseksi hän tuli 2006 ja vakituinen työ tutkijana alkoi 2007.
Vuodesta 2010 alkoi tutkijan tehtävä ATH (alueellinen terveys- ja hyvinvointi) –hankkeessa.
ATH:ssa tutkitaan sosioekonomisten erojen vaikutusta, mm. sitä miten asuinpaikka, koulutus ja elintavat vaikuttavat terveyteen. Tutkimuksen otos on laaja, 150 000 kansalaista, ja se tehdään neljän vuoden välein.
Pari viime vuotta Murto toimi ATH-tutkimuksen vastuututkijana ja tiiminvetäjänä.
Hiljattain Murto siirtyi Ikäinstituuttiin suunnittelija-koordinaattorin tehtävään.